• Pohjolan Energia

    Ajankohtaista

MB Rahastot tukemaan Pohjolan Energian kansainvälistymistä

MB Rahastojen hallinnoima pääomarahasto tulee Pohjolan Energian pääomistajaksi ja kumppaniksi vauhdittamaan yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä. Yhtiön henkilöomistajat jatkavat yhtiön merkittävinä omistajina sekä sen operatiivisessa johdossa.

 

Pohjolan Energia Oy on pientuotantoon tarkoitettujen aurinkosähköjärjestelmien markkinajohtaja Suomessa. Yhtiö myy ja asentaa aurinkosähköjärjestelmiä valtakunnallisesti 15 myyntikonttorinsa kautta. Yhtiö työllistää tällä hetkellä yli 150 aurinkosähkön ammattilaista ja on saavuttanut 20 miljoonan euron vuotuisen tason liikevaihdossaan.

Pohjolan Energia Oy:n nykyomistajat ja MB Rahastot ovat sopineet järjestelystä, jossa MB Rahastot lähtee rahoittamaan ja tukemaan yhtiön johtoa Pohjolan Energian kansainvälistymisessä. ”Haimme ensisijaisesti kumppania, jolla on näkemystä ja vahvaa näyttöä viedä toimiva energiakonsepti muihin Pohjoismaihin. Siksi MB Rahastot oli meille luonteva valinta uudeksi kumppaniksi. MB Rahastojen kautta saamme myös heidän vahvan yrityskauppaosaamisensa yhtiön käyttöön sekä yhtiön hallitus täydentyy uusilla kansainvälisen kokemuksen omaavilla osaajilla”, sanoo Pohjolan Energia Oy:n toimitusjohtaja Lasse Liimatta.

Järjestelyllä ei ole vaikutusta yhtiön Suomen toimintoihin. Yhtiön toimiva johto jatkaa merkittävinä omistajina nykyisissä tehtävissään. Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty MB Rahastojen partneri, DI Vesa Keränen. Uutena hallituksen jäsenenä aloittaa MB Rahastojen partneri KTM, OTM, Kimmo Vanne.

Pohjolan Energia on pientuotantoon tarkoitettujen aurinkosähköjärjestelmien markkinajohtaja Suomessa. Yhtiö toimii valtakunnallisesti 15 myyntikonttorinsa kautta. Pohjolan Energian pääkonttori sijaitsee Oulussa ja yhtiö työllistää yli 150 aurinkosähkön ammattilaista.

MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja. MB hallinnoi yhteensä 0,5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja, joissa sijoittajina ovat pääasiassa johtavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Toimintansa aikana MB on sijoittanut menestyksekkäästi 37 keskisuureen yhtiöön Pohjoismaissa. www.mb.fi

Haluatko kuulla lisää?

Jätä tietosi, otamme Sinuun yhteyttä.

Osallistu arvontaan

Arvomme nyt 8000 euron aurinko­energia­järjestelmän valmiiksi asennettuna.

Osallistu ja voita!

osallistu

osallistu